Karhu Maksniemessä

13.9.2011

Simon Maksniemessä ulkoilija näki tänä aamuna (tiistai) karhun menevän vanhan tien yli Maksniemen koululta noin puoli kilometriä Simon suuntaan. Karhu tuli meren puolelta mantereen puolelle. Poliisi oli yhteydessä aamulla tapahtumasta ja pyysi apua karhun hätyyttämiseksi kauemmas asutuksen läheltä. Noin viikko aiemmin karhu nähtiin samassa paikassa menevän tien yli.

Paikalliset metsästäjät olivat koirien kanssa maastossa karhun perässä aamusta iltaan saakka. Karhu loittoni asutuksen läheisyydestä kauemmaksi mantereelle päin.

Mikäli uusia havaintoja ko.karhusta tulee, voidaan myös seurojen yhteistä jahtia  suunnitella alueella paikallisen seuran toimesta.

Tiedotusvälineet olivat hyvin kiinnostuneita tapahtumasta juuri koulun läheisyyden vuoksi.